Teksti ja kuvat: Elina Inkinen
Säämäjärven rannoilla kieltä oppimassa
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä istuin junassa matkalla Joensuuhun. Olin aloittanut matkani kohti Karjalassa sijaitsevaa Jessoilan kylää jo edellisenä päivänä Tampereelta. Nyt edessäni oli neljän tunnin junamatkan lisäksi noin kahdeksan tunnin bussimatka, joka alkaisi Joensuusta ja etenisi Värtsilän raja-aseman kautta Säämäjärven rannoille Jessoilaan.
Lähdin Jessoilaan Karjalan Liiton järjestämälle karjalan eli livvin kielen kurssille monestakin syystä. Äitini Raija Pyölin vanhemmat ovat kotoisin Salmista, ja kiinnostukseni isovanhempien äidinkieleen virisi jo vuosia sitten, kun äitini teki väitöskirjaa livvin kielen venäläistymisestä. Tuolloin kävin ensimmäistä kertaa rajan takana. Olin silloin 13-vuotias, ja vietin äitini kanssa Kotkatjärven kylässä pari viikkoa. Se oli teini-ikäiselle tyttöselle melkoinen kulttuurishokki mutta samalla hyvin kasvattava kokemus. Olenkin karjalan kielen lisäksi kiinnostunut Karjalasta. Alue on kiehtova vastakohtaisuuksien summa: ränsistyneet mökit ja kaunis luonto, suunnaton köyhyys ja iloiset ihmiset sekä neuvostoaikaiset kerrostalot ja rikas karjalainen kulttuuri lauluineen ja tansseineen luovat kuvan Karjalasta, jonka asukkaat ovat kurjissa olosuhteissa säilyttäneet elämänilonsa ja kulttuurinsa. Kiinnostukseni kieleen juontuu myös yliopisto-opinnoistani: opiskelen Tampereen yliopistossa suomen kieltä, joten suomen sukukielet tuntuvat läheisiltä. Lisäksi tältä kurssilta kilahti opintosuorituskassaani opintoviikkoja.
Koko päivän matkustamisen jälkeen saavuimme Jessoilan kylään illalla kymmenen aikoihin. Ilta oli sikäli otollinen saapumisajankohta, että Säämäjärven rannalla uinuva kylä oli ilta-auringossa kauneimmillaan ja hurmasi kurssilaiset heti. Kylä oli kuin suoraan matkaoppaan kuvista.
Illan hämärässä majoituimme kukin omaan majapaikkaamme. Minä ja toinen suomalainen tyttö asuimme kylän koulun suomen ja karjalan kielen opettajan luona. Perheeseen kuuluivat äiti, isä ja kolme lasta. Vanhin tytär Nadja oli opiskellut koulussa sekä suomea että karjalaa, ja hän harjoitti kielitaitoaan innokkaasti kanssamme. Yhdistelemällä luovasti kolmea kieltä – suomea, karjalaa ja venäjää – ymmärsimme toisiamme mainiosti. Perhe oli prototyyppinen esimerkki karjalaisten vieraanvaraisuudesta. Vaikka ensimmäisenä iltana saavuimme kovin myöhään, meille valmistettiin illallinen, lämmitettiin sauna ja saunan jälkeen tarjottiin vielä teetä. Nukkumaan pääsimme vasta kahden aikaan yöllä. Aamuisin nautimme kaksi aamiaista, sillä isäntäperheemme halusi aina tarjota meille teetä ja purtavaa, vaikka saimme aamiaisen myös koululla. Sauna lämpeni joka ilta. Ainoa huono puoli majapaikassa oli se, että se sijaitsi kaukana kylän keskustasta ja koulusta. Karjalainen vieraanvaraisuus kuitenkin pelasti tilanteen: perheen isä vei joka päivä sekä meidät että muut kaukana asuneet kurssilaiset autolla koululle ja haki illalla kotiin.
Kurssilaisia oli yhteensä neljäkymmentä. Suomalaisia oli 25 ja karjalaisia 15. Suomalaiset osallistujat olivat kaikenikäisiä ja kaikenlaisilla aloilla työskenteleviä ihmisiä, kun taas karjalaiset kurssilaiset olivat karjalan kielen opettajia. Osallistujien ikähaitari oli suuri: kurssin kuopus oli 18-vuotias ja seniori noin 80-vuotias. Alle kolmekymppisiä osallistujiakin oli muutama, mikä oli positiivinen merkki nuorten kiinnostuksesta livvin kieltä ja sen säilymistä kohtaan.
Kurssin opettajina toimivat Lena Bogdanova ja Olga Žarinova. Olin alkeisryhmässä, jota opetti Lena. Hän on todella hyvä ja innostava opettaja. Oppitunnit alkoivat kaikkien pedagogisten oppien mukaisesti motivoinnilla ja johdattelulla aiheeseen. Lena esimerkiksi lausui karjalankielisiä runoja ja rukouksia sekä lauloi meille. Näin jo heti ensimmäisen oppitunnin alussa jokainen opiskelija sai huomata ymmärtävänsä ainakin jonkin verran livviä, mikä tietysti innosti opiskelemaan lisää.
Lena ujutti opetukseensa paljon karjalaisen kulttuurin ja tapojen kuvausta. Hänen kertomustensa perusteella voi todeta, että karjalainen kulttuuri on ainutlaatuinen sekoitus kristillisiä, ortodoksisia perinteitä ja ikivanhoja kansanuskomuksia. Esimerkiksi matkalle lähtiessään karjalainen ottaa aina mukaansa ikonin ja jonkin onnenkalun, kuten karhun kynnen. Ilmeisesti perinteet siirtyvät edelleen polvesta polveen, sillä Lena on melko nuori, ja silti hänkin tiesi todella paljon tapoja ja uskomuksia.
Karjalaisten perinteiden ohella ehdimme toki opiskella kieltäkin. Kielitieteilijän näkökulmasta varsinaista kielenopetusta olisi voinut olla enemmänkin, mutta ainakin kurssilla oppi perusasiat, ja se antoi mahdollisuuden opiskella kieltä itsenäisesti lisää. Ehdimme oppia mm. aakkoset, sijamuodot, verbintaivutuksen, aikamuodot, partisiipit, astevaihtelun sekä paljon sanastoa, kuten adjektiiveja, ajanilmauksia ja perhe- ja ruokasanastoa.
Ruokasanaston opiskeleminen olikin todella tärkeää, sillä hyvin pian kävi selväksi, että syöminen on oleellinen osa karjalaisuutta. Ruokaa oli tarjolla suorastaan ylettömästi. Jessoilan koululla meille tarjottiin aamiainen, päiväkahvi, lounas ja päivällinen, ja isäntäperheet tarjosivat vielä iltapalaa. Lounaalla oli aina keittoa, salaattia ja liha- tai kalaruokaa. Vaikeuksia syömisen kanssa oli ainoastaan kasvissyöjillä, sillä heille oli tarjolla pelkästään kalaa ja tuoreita vihanneksia. Kasvissyönti ei nimittäin ole vielä purjehtinut Laatokan rannoille.
Karjalaiseen kulttuuriin tutustuimme retkillä, joita oli lähes päivittäin. Rämisevillä, paikallisilla koulubusseilla huristelimme kuoppaisia teitä pitkin Rubčoilan ja Särkilahden kyliin. Tutustuimme kylien tunnelmallisiin tsasouniin paikallisten opastamina. Rubčoilassa näimme malliesimerkkejä karjalaisesta rakennusarkkitehtuurista, ja kylän mummot esittivät meille karjalaisia lauluja ja tarjosivat teetä ja karjalanpiirakoita. Pääsimme myös harjoittelemaan vauhdikkaita karjalaisia tansseja. Särkilahdessa vierailimme alueella, jolla neuvostoaikana järjestettiin pioneerileirejä. Siellä järjestetään edelleen lasten kesäleirejä, tosin nykyään eri nimikkeellä. Leirin tiloissa meille näytettiin suomalainen dokumentti, joka on kuvattu Särkilahden kylässä. Leirivierailun jälkeen vietimme iltaa Säämäjärven rannalla, mutta valitettavasti koko viikon kylmin ja tuulisin ilta sattui olemaan juuri silloin. Nuotio ja makkara onneksi lämmittivät.
Eräänä päivänä tutustuimme tämänhetkiseen karjalankieliseen kirjallisuuteen ja Oma mua -sanomalehteen. Oma muan toimittaja Marina Viglijeva esitteli lehteä ja kyseli kurssilaisten mielipiteitä lehdestä. Suomalaisista osallistujista nimittäin moni lukee Oma mua -lehteä. Marina myös pyysi meitä kirjoittamaan lehteen ja haastatteli kurssilaisia. Kurssimme sai enemmänkin julkisuutta, sillä myös Karjalan radion toimittaja kävi tekemässä kurssista jutun.
Samana päivänä teimme retken Jessoilan kylän kirjastoon, jossa livvin kielellä kirjoittava runoilija Aleksandr Volkov esitteli tuotantoaan ja lausui runojaan. Särkilahdessa tapasimme runoilija Ivan Savinin, ja pari päivää aikaisemmin meille oli esiintynyt monia klassikkoja, kuten Puškinin Kapteenin tyttären, livviksi kääntänyt kirjailija Pjotr Semjonov. Tapasimme siis viikon aikana varsin edustavan otoksen karjalan kielellä kirjoittavia kirjailijoita. Karjalan kieli on kaunista, pehmeää ja laulavaa, joten se taipuu erinomaisesti laulujen kieleksi. Karjalankielisiä lauluja pääsimmekin laulamaan useampaan otteeseen paikallisten johdolla.
Kurssin viimeisenä iltana meille oli järjestetty juhla-ateria koululle. Tarjolla oli kuohuviiniä, erilaisia salaatteja, keitinpiiraita, paistettua kalaa ja kasvissyöjien iloksi ja yllätykseksi myös paistettuja kasviksia. Runsaan syömisen jälkeen siirryimme koulun juhlasaliin loppujuhlaan. Kaikki kurssilaiset saivat viikon urakasta palkaksi komean todistuksen. Juhlassa kuultiin puheita, kuorolaulua ja runonlausuntaa, ja ilta huipentui karjalaisiin tansseihin ja yhteislauluihin.
Yhteisen illanvieton jälkeen oli edessä vielä viimeisen illan juhliminen isäntäväen kanssa. Ilta-auringon jo laskiessa perhe vei meidät ihailemaan Säämäjärven kauniita maisemia. Näin kurssi sekä alkoi että päättyi iltaruskossa kylpevän Säämäjärven maisemiin. Retken jälkeen kävimme saunassa, ja sitten oli vielä tarjolla illan toinen juhlaillallinen. Kohotimme maljoja, kiittelimme puolin ja toisin, ja annoimme toisillemme lahjoja. Olimme saaneet nauttia kokonaisen viikon tämän perheen vieraanvaraisuudesta, ja nyt oli aika sanoa heille hyvästit.
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Kaunis Karjala näytti parhaat puolensa lähtöpäivänämme. Edessä oli kokonaisuudessaan 15 tunnin matka, ennen kuin olin jälleen kotona Tampereella ja omassa sängyssäni. Jessoilassa vietetyn viikon jälkeen olin taas yhtä kokemusta rikkaampi. Sain viikon aikana tutustua isovanhempieni kieleen, jota huomasin ymmärtäväni yllättävän paljon. Opin puhumaan ja kirjoittamaankin livviä jonkin verran. Olen sikäli etuoikeutettu, että äitini osaa livviä, joten voin jatkossa harjoittaa kielitaitoani hänen kanssaan.
Kielen lisäksi sain runsaan annoksen karjalaista kulttuuria, ja tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Kiinnostus karjalan kieleen vain kasvoi kurssin aikana, ja yritän ehtiä jatkossa opiskella kieltä jonkin verran itsekseni. Ainakin voin pitää tämänhetkisiä taitojani yllä lukemalla Oma mua -lehteä sekä muutamia karjalankielisiä runokirjoja, jotka komeilevat kirjahyllyssäni. Kurssi antoikin hyvän alkusysäyksen mahdollisille tuleville kieliopinnoille.
Karjalan kielen säilymisen eteen on kuitenkin edelleen tehtävä paljon työtä. On hienoa, että suomalaiset ovat kiinnostuneita kielen tilanteesta ja haluavat oppia karjalan kieltä. Se ei vain vielä riitä. Ennen kaikkea karjalaiset lapset, nuoret ja heidän vanhempansa olisi saatava ymmärtämään, miten tärkeää on, että ihminen osaa äidinkieltään. Siksi oli hyvä, että kurssille osallistui karjalaisia karjalan kielen opettajia. Jatkossa kurssia voisi markkinoida myös karjalaisille lapsille ja nuorille, tai heitä varten voisi järjestää oman kurssin. Kesäkurssilla alkanut innostus kieliopintoihin saattaisi tuottaa tulosta. Ainakin minä innostuin karjalan kielen opiskelusta – miksi eivät siis karjalaiset nuoretkin voisi innostua? Karjalan Liitto järjestänee karjalan kielen kurssin taas ensi kesänä. Toivon, että olen mukana silloinkin.
Valokuvat löytyvät myös sivuston kuva-albumista
