Manssila

Sijainti  
Sortavalan – Aunuksen maantien varressa, noin 25 kilometrin päässä Tulemasta itään, lähellä valtakunnanrajaa.  

Kyläkuvaus  
Kylä sijaitsi kolmella mäellä; Suurimäki, Harakkamäki ja Kirkkomäki. Pääasiassa vehmasta mäkimaisemaa, johon kuuluivat oleellisesti lukuisten järvien ja lampien välke.  Kylässä asui noin 530 asukasta, joille maanviljelys oli tärkein elinkeino yhdessä karjatalouden kanssa. Peltoalaa oli noin 350 hehtaaria. Kalastus oli miltei yhtä tärkeä elinkeino, kylässä oli peräti kaksi kalastusosuuskuntaa.

Kylä oli salmilaisittain merkittävä keskus, sillä siellä sijaitsi mm. eräs harvoista puhelinkeskuksista ja useita kauppoja, kuin myös Salmin rajavartioston 1. komppanian kasarmeja. Kylässä sijainneessa Salmin kunnan lastenkodissa oli sijoituspaikka 85:lle orvolle lapselle.  

Kyläläiset harrastivat innokkaasti. Kylässä toimi nuorisoseura ”Rajakivi” jossa nuoret saivat harjoittaa mm. näytelmiä, kansantanhuja, lausunta- ja urheiluharrastuksia. Lisäksi kylässä oli oma maamiesseura, jonka jäsenet kehittivät maanviljelystekniikoitaan sekä kirkkokuoro että suojeluskunnan ja Lotta-Svärdin paikallisosastot.  Virtelän kylä Manssilasta itään jakoi kylän palvelut Manssilan kanssa.  

Metropoliitta Leo on isänsä kautta manssilalaista sukua. Lisäksi tuohimusiikin virtuoosi Heikki Hyvönen, Manssilan lastenkodin kasvatti, on tullut myöhemmin maailmankuuluksi Salmin Fedana.  

Kylän suvut (ajalta ennen talvisotaa)  
Alanko, Elmikäinen, Grommi, Haltiavaara, Harle, Harle (Mauru), Hartikainen, Hellsten, Hosainoff, Huotari, Jaamalahti, Jesoi (Vainane), Jetsu, Juvonen, Karvonen, Kiiski, Komonoff, Kononoff, Kononoff (Aivanen), Kononoff (Kotituomi), Kononoff (Särkisuo), Kononoff (Tuomipelto), Koslonen, Kudjoi, Latvus, Leinonen, Louhisuo, Lääperi, Makkonen, Matsi, Miihkinen, Mikkonen, Paakko, Patronen, Patronen (Ylähäne), Paulof, Rajahaltia, Rajasuo, Ruotsi, Rusi, Räbinä, Patronen, Röppänen, Röppänen (Jormoi), Salminen, Samsonoff, Smirnoff (Savonsalmi), Soiru, Stakkojeff (Suojasalo), Stenius, Sulola, Suvelo, Tiihonoff, Tsakkojeff, Uuttu, Vaaninen, Viertorinne.  

Merkittävimpiä kohteita
Ortodoksinen kirkko (omistettu Aleksanteri Nevskin muistolle) Kirkkomäellä
Kalmisto kirkon vieressä
Kansakoulu
Posti
Puhelinkeskus
Osuusmeijeri
Osuuskassa
Lastenkoti
Kaksi kauppaa
Rajavartioston rakennuksia

Katso kuvat