Ylä-Uuksu

Sijainti 
Noin 25 kilometriä Tulemalta, Sortavalan – Aunuksen tien varressa. Ensimmäinen kylä Impilahden puolelta tultaessa. 

Kyläkuvaus 
Taloja kahden puolen maantietä sekä Uuksunjoen rannassa. Ylä-Uuksu oli kokonaispinta-alaltaan Salmin suurimpiin kuuluva kylä. Kylänosat olivat: Ristioja (Ristiojan kylän Salmin puoleinen osa Impilahden ja Salmin rajalla), Lupikoi, Uuksun-Juka, Kivenkulma, Seminkylä, Kuutšanmäki, Samiselkä, Saarikoski, Näpriätinkylä ja Tunnisenkylä. Yhteensä kylässä oli lähes 60 taloa, joissa oli reilu 410 asukasta.          

Maanviljelys oli pääasiallinen elinkeino. Muita elinkeinoja olivat mm. erilaiset metsätyöt. Lisäksi kalaisat lähivedet tuottivat suuria kalansaaliita. Peltoalaa kylällä oli noin 160 hehtaaria ja metsäalaa 1010 hehtaaria.          

Ylä-Uuksussa toimi myös Uuksun voimalaitos, mikä oli rakennettu vuonna 1897 ja joka yhdessä Kivenkulman ja Jukakosken voimalaitosten kanssa tuotti sähköä pääasiassa Pitkärannan tehtaille.

Kylässä toimi kansakoulu, joka oli yhteinen Ala-Uuksun kanssa, ja kauppoja. Ala-Uuksun kanssa yhteistä olivat myös nuorisoseura sekä urheiluseura ”Uuksun Uuras”, jonka jäsenet harrastivat mm. pesäpalloa, hiihtoa ja yleisurheilua. Lisäksi kylästä oli rautatieyhteys Impilahdelle ja sitä kautta muualle Suomeen. Rautatieyhteys oli valmistunut vuonna 1932.

Tsasouna sijaitsi joen rannalla, tsasounan yhteydessä oli myös hautausmaa. Uusi hautausmaa ja ns. ”Vapaussodan muistomerkki” olivat maantien varressa.   

Kylän suvut (ajalta ennen talvisotaa) 
Ahokas, Antonen, Berogu, Bodgaanov, Bunda, Eranto, Fomin, Frondelius, Haimakainen, Hakkarainen, Harmainen, Havukainen, Heinonen, Hiltunen, Hippi, Holoopainen, Jaakkola, Jokela, Jokinen, Jokivuori, Jouhki, Jumpponen, Juvonen, Järvisalo, Kaarneniemi, Kakkonen, Karhoke, Karvonen, Kettu, Kokko, Koljonen, Koskela, Koslov, Kuha, Kuikka, Kuikkaniemi, Kuismin, Kuivalainen, Kujala, Kurko, Kuutsa, Kyyrö, Laine, Lastanen, Lehtisuo, Leskinen, Lindström, Lintu, Löksy, Löytönen, Maljanen, Mujunen, Mönkkönen, Mösö, Nepriäti, Nissinen, Nurmela, Oljakka, Ortju, Partanen, Parviainen, Paulov, Peiponen, Pesonen, Pulkkinen, Punkki, Rabi, Rajala, Räty, Saarikivi, Salmela, Salmio, Samiselkä, Semi, Sinisalo, Sormunen, Sorsa, Sumilov, Suvinen, Sykkö, Tepponen, Toivonen, Trofiimov, Tunninen, Turunen, Uljaanov, Vanhanen, Vanninen, Varsoi.    

Merkittävimpiä kohteita  
Rukoushuone ja vanha hautausmaa   
Uusi hautausmaa, jonka yhteydessä oli Sankarihautausmaa (ja vuoden 1918 sodan muistomerkki)
Rautatieasema
Uuksun voimalaitos
Nuorisoseurantalo
Posti ja puhelinkeskus
Osuuskassa

Katso kuvat