Salmi-Säätiön vuosikokous 2013

Salmi-Säätiön vuosikokous 2013 pidettiin 1.-2.3. Kuopiossa. Normaalien vuosikokousasioiden ohella käsiteltiin tässä kokouksessa perusteellisesti Salmin pitäjähistorian kirjoittamista.

Monien vastoinkäymisten jälkeen on valoa näkyvissä: apu löytyi Päivännouzupuolen yliopiston piiristä. Teoksen vastuulliseksi kirjoittajaksi ja toimittajaksi valittiin yksimielisesti FT Jukka Kokkonen Joensuusta. Hän on keskittynyt lukuisissa tutkimuksissaan nimenomaan itärajan problematiikkaan.

Kokkonen puolestaan on valinnut kirjoittajatiimin, joka koostuu kuudesta eri alojen asiantuntijasta. Nämä kirjoittavat teokseen kukin oman lukunsa. Yksi kirjoittajista on professori Tapio Hämynen, joka on ollut ratkaisevassa roolissa viime vuonna julkaistun Suojärven pitäjähistoria III ja IV toimittajana. Hämysellä on perusteellinen Raja-Karjalan olojen tuntemus, jonka hän nyt kohdistaa Salmiin. Hallitus toivoo kirjoittajille intoa työhön.

Historiateosta varten säätiö käynnistää vanhojen valokuvien keräilykampanjan, josta katso toinen uutinen.

Salmi-Säätiön hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2013 valittiin Raija Pyöli ja varapuheenjohtajaksi Vilho Paussoi. Ensi syksyn apurahojen hakuvuorossa ovat ammattikorkeakoululaiset (AMK). Tarkemmat hakutiedot julkaistaan Karjala-lehdessä ja säätiön sivuilla elokuussa. Hakuaikaa on syyskuu.